Miten osaan jo melkein keittää intialaista teetä
Kun tapasin aviomieheni kuusi vuotta sitten, ainoat kokemukseni teestä olivat tavalliset pussiteet. Helppoa - kiehauta vesi ja lisää teepussi. Koska mieheni on intialainen, pääsin syventymään teen tekemiseen intialaisesta irtoteestä joka ei olekaan niin yksinkertaista kuin pussiteen laittaminen. Olen keittänyt liian vahvaa ja liian laimeaa intialaista teetä, olen kirjoittanut reseptin teen keittämisestä, jonka olen jo myöhemmin hukannut.
Juomme joka päivä intialaista teetä aamulla - joko minun laittamaani tai mieheni laittamaa - ja arvostelemme ankarasti toisen laittaman teen laatua, mutta tietenkin pieni pilke silmäkulmassa. Tämä on kasvanut välillämme eräänlaiseksi yhteiseksi aamuperinteeksi.
Ja miksi en ole kirjoittanut uudestaan teen tekemiseen tarvittavaa reseptiä? Siitä samasta syystä, kuinka rakastan uuden oppimista, teen laittaminen liedelle aamulla on kuin riskitön mahdollisuus oppia uutta - tietenkin ottamatta huomioon mahdollista aviomieheni ankaraa arviota teen laadusta.
Tässä kuitenkin tämän aaamuisen teen mukaisesti kirjoittamani teer
esepti. Ehkä tästä tulee myös sinun aamujesi traditio?
Melkein kuin aitoa intialaista teetä - resepti.
Resepti on 2 henkilölle.
2 dl maito (täysmaito)
2 dl vettä
3 tl sokeria
3tl Irtoteetä (Taj Mahal) tai 4 kpl teepussia Earl Grey- merkki
Pieni siivilä
- Lisää maito ja vesi kattilaan
- Anna olla liedellä kiuhumispisteeseen
- Lisää sokeri
- Lisää 3 tl teelehtiä
- Anna kiehua noin 5 min
- Siivilöi kuppeihin
Kommentit
Lähetä kommentti